maanantai 26. syyskuuta 2016

Pätevät työntekijät puuttuvat

Yle uutisoi 19.9. hitsausalasta, jossa tällä hetkellä kärsitään työntekijäpulasta. Töitä olisi, mutta ala ei kiinnosta nuoria, joten sille hakeutuu aiempaa vähemmän opiskelijoita. Samaten työnantajat ovat huolissaan uusien työntekijöiden työmoraalista. Työtä on, kun sitä viitsii vain tehdä. Näin ainakin Kainuussa, jossa pienet yritykset ovat hätää kärsimässä työntekijäpulan kanssa.

Miksi sitten työ ei kiinnosta? Varmasti syitä on monia, mutta yksi voi olla alan tunnettuus. Työ on kuitenkin niin käytännönläheistä, että myös oppisopimuksella voisi alalle kouluttautua. Ehkä se sopisi siis sellaisille nuorille, jotka eivät tunne koulussa istumista omakseen. Työnantajat myös antoivat palautetta, että nuoria ei kiinnosta työnteko. Onko näin? Kun olemme projektin jutuissa tavanneet nuoria, niin kyllä heillä on oikeasti halu työllistyä ja päästä mukaan työelämään. Ennemminkin asia torppautuu siihen, että he eivä tule valituiksi töihin syystä tai toisesta. Ja toisaalta jokainen nuori ei välttämättä halua jättää kavereita ja sukulaisia taakseen ja muuttaa toiselle paikkakunnalle työskentelemään yksin. Siinä voi olla jo oma psyyke koetuksella, jos tukiverkosto jää taakse. 

Harmittavaa, että työnantajilla on ollut näin ikäviä kokemuksia nuoria. Ei kuitenkaan kannata yleistää. Jokainen työnhakija on yksilö ja omalla persoonalla ja innolla teemme aina töitä. Antakaa siis mahdollisuus uusille kasvoille elkääkä syyllistäkö kaikkia samalla kertaa.

Alkuperäisen jutun voit käydä lukemassa klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti