tiistai 21. kesäkuuta 2016

Esteetön luontoretki

Suomen luonto -lehdessä numerossa 3/2016 on hyvä artikkeli siitä, että luonto kuuluu kaikille. Usein kuitenkin liikuntaeste voi vaikeuttaa luonnossa liikkumista niin, että se jää lähinnä haaveeksi. Metsahallituksen luontopalvelut ovat tehneetkin yhteistyötä Soveltavan Liikunnan yhdistyksen kanssa, jotta luontokohteet olisivat aiempaa enemmän yhdenvertaisia; jokaisella on pääsy niihin. Yhteistyön myötä esimerkiksi Metsähallituksen luontoon.fi -sivusto on kehittynyt ja sieltä pystyy tutkimaan aiempaa paremmin esteettömiä reittejä. Tämä on loistavaa palvelua, koska nyt saavutettavuuden voi tarkistaa etukäteen ja suunnitella omat retkensä sen avulla. 

Metsähallitus on myös teettänyt maastokatselmuksia, joiden avulla on testattu toimivuutta käytännön kautta. Mukaan kutsutut testaajat kulkivat poluilla, istuivat nuortiolla, kiipesivät lintutorniin ja raportoivat kokemastaan. Toimivatko esimerkiksi matkan varrella olevat invakäymälät tai olivatko reitit riittävän leveitä esimerkiksi pyörätuolille? Hienoa uulla, että reitistöjä uudistetaan ja testataan, jotta kuka tahansa voisi nauttia virkistävästä oleilusta luonnon äärellä. 

Esteettömiä retkikohteita kannattaa hakea luontoon.fi-sivustolta, jonne pääset klikkaamalla tästä.
Kattava listaus Suomen esteettömistä lintutorneista löytyy Suomen Luonnon verkkosivuilta klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti