torstai 14. huhtikuuta 2016

Työvoimapolitiikkaa uudistetaan

Helsingin Sanomat uutisoi 12.4., että hallitus aikoo uudistaa työvoimapolitiikkaa ja luoda 110 000 uutta työpaikkaa Suomeen. Tämän arvioidaan onnistuvan muun muassa sillä, että työpaikkoja tulee ottaa vastaan aiempaa alemmalla kynnyksellä ja työmatkan pituuden aiheuttamaan työstä kieltäytymiseen kaavaillaan kai muutoksia. Yrittäjyyteen halutaan kannustaa myös, jotta osa-aikainen yrittäjyys olisi aiempaa helpompaa. Sitä ei uutisoinnissa kerrottu, että muuttuukö työttömyysturva josutavammaksi ja mahdollistaa yrittämisen vai muuttuuko yrittäjänä status kokonaan.

Työttömät voisivat myös suorittaa työnäytepalvelua yrityksille, jolloin ja näyttävät osaamistaan. Nähtäväksi jää, onko tämä vain uusi nimitys vanhalle asialle eli työkokeilulle. Paljon ajatuksia suunnitelmat herättävät ja toivottavasti ne todellakin lisäävät työllisyyttä ja että työnteosta tulee kannattavaa työntekijälle.

Alkuperäinen juttu on luettavissa klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti