tiistai 26. tammikuuta 2016

Kesätyöpaikkojen haku täydessä käynnissä

Vaikka elämme vasta tammikuuta, on monissa kunnissa, järjestöissä ja yrityksissä alkanut jo kesätyönhaku. Joissakin haku voi alkaa vasta helmikuussa, mutta tämä kannattaa varmistaa.  Monien kuntien sivuilla näkyy jo kesätyöpaikkailmoituksia tai tietoa niiden aukeamisesta. Joillakin paikkakunnalla työpaikat arvotaan hakijoiden kesken, mutta joillain paikkakunnilla haku toteutetaan perinteisempään tapaan suorittaen työhaastattelut. Kesätöiden hakuajassa on hieman alakohtaisia eroja, joten kannattaa aina tsekata hyvissä ajoin ne oman alan firmat, jotta ei myöhästy. Myöskin TE-palveluissa ilmoitetut avoimet työpaikat kannattaa selailla läpi vähintään kerran viikossa, sillä monilla paikkakunnilla kesätyönhakijoita voi olla avoimia paikkoja enemmän.

Jos et ole työnhakua tehnyt hetkeen, kannattaa se aloittaa tarkastamalla oma CV kuntoon. Katso, että pituus on hyvä, max 2 sivua, ja että kirjoitusvirheitä ei siinä olisi. Sen jälkeen keskity työhakemukseen ja kerro siinä tarkemmin osaamisesta ja sopimisestasi ko. työhön. Tosin monien kuntien kohdalla työhakemus on korvattu sähköisellä versiolla, jolloin omia muotoiluja ei tarvitse miettiä niin. Usein kuitenkin valmis työnhakulomake tarjoaa mahdollisuuden liittää oma CV mukaan ja se kannattaa usein lähettää.  Jos oman CV.n haluaa luetuttaa ulkopuolisella, voi oman ansioluettelon lähettää halutessaan myös Duunimentorin työntekijöille. Luemme sen läpi ja kommentoimme, jos siinä olisi mahdollisesti jotain muutettavaa. Yleensä ennätämme reagoimaan muutaman päivän sisällä ellemme ole jossain  kouluttamassa. Jos tällainen palvelu kiinnostaa, löytää hankkeen työntekijöiden Kaisan ja Iitan yhteystiedot osoitteesta www.duunimentori.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti